Mökkielämää

Viime vuonna mökkeily jäi todella vähälle muuttohärdellin vuoksi. En kai oikein pitänyt kesälomaakaan kun yliopisto alkoi niin aikaisin, jo elokuun lopulla. Mökillä rentoutuminen jäi siis vähille, mutta pääsin sentään mukaan työleiri-osuuteen! Syksyn pimenevät illat tosin toivat haastetta tehtäviin, valon määrää ei oikein ota huomioon ennen kuin se on liian vähäistä. Ulkosalla täytyi lopettaa töiden teko kuuden-seitsemän väliin auringon laskiessa. 

Agendalla oli molempina viikonloppuina halkotalkoot, ensin runkojen pätkiminen ja siirto, sitten paloittelu, kärrääminen, pinoaminen ja peittäminen. Lauantain töiden päätteeksi saunaan, sunnuntaina jatkoa puuhommissa, mökin valmistelua talviteloille ja paluu kaupunkiin. Tehtävää oli paljon, sillä naapurimetsän hakkuiden takia omiakin puita piti kaataa. Kaadetut puut piti saada palasiksi kuivumaan etteivät ne ala mädäntyä ennen ensi kesää.

Työleirin ohella ehti onneksi tehdä muitakin juttuja: ensimmäisellä kerralla paistoin muurinpohjapannulla lättyjä, ja toisella kerralla oli syystori. Lisäksi pääsi puusaunaan ja sai ihastella syksyn värejä ja viimeisiä perhosia. Tori on enemmän kylätori kuin markkinat, myyjinä ovat paikallisten tilojen emännät, isännät ja pienyritykset. Torilta löytyy leivonnaisia, hilloa, satokauden tuotteita, käsitöitä ja tällä kertaa myös läheisen lammastilan villalankaa!

 Tämän traktorin ansiosta saatiin valtava määrä klapeja! Tässä tapauksessa määrä korvasi laadun, tavaraa oli niin paljon että se piti saada pienemmäksi mahdollisimman nopeasti. Hydraulisella traktoriin kiinnittettävällä klapikoneella homma sujui kätevästi.

Tämän traktorin ansiosta saatiin valtava määrä klapeja! Tässä tapauksessa määrä korvasi laadun, tavaraa oli niin paljon että se piti saada pienemmäksi mahdollisimman nopeasti. Hydraulisella traktoriin kiinnittettävällä klapikoneella homma sujui kätevästi.