Helsinki

Kaupunkikeidas

IMG_6006.JPG

Eräänä  kesäsunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa Toimelan palstapuutarhassa. Sadonkorjuumyyjäiset alkoivat etuajassa lämpimän kesän ja aikaisen sadon kypsymisen takia, mikä sattui sopivasti sillä jääkaappi ammotti tyhjyyttään muuttoruljanssin jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kertani myyjäisissä, muttei varmastikaan viimeinen. Odottelen jo satokauden alkamista, vaikka kylvöt ovat vielä vaiheessa :D

Palstoille oli kotoa lyhyt kävelymatka, mutten olisi sinne kyllä vaingossa eksynyt. Alue on piilossa metsän siimeksessä, vaikka onkin muuten hyvin keskeisellä paikalla. Parkkipaikan jälkeen avautuu kaunis ja hyvin hoidettu puutarha-alue, eikä uskoisi että kaupunki on aivan kulman takana.

Pöydät notkuivat marjoja, yrttejä, kukkia ja vihanneksia. Hinnat olivat välillä korkeahkot (valkosipulit tai yrttiniput 2e/kpl), mutta toisaalta lehtikaali oli hyvinkin edullista (1e nippu) ja vihreät pavut (2e) olivat parhaimman näköisiä mitä olen ikinä Suomessa ostanut. Toisaalta, tavara on huomattavasti tuoreempaa kuin kaupoissa, ja hinnat ovat suunnilleen samaa tasoa kuin torilla. Nyt kun ei ole toria lähellä, tätä voi käyttää korvikkeena.

Ostin aikamoisen läjän lähinnä juureksia ja sipulia, sekä joitakin yrttejä kokeilumielessä. Marjatiskillä oli pisin jono, ja marjat loppuivat noin puolessa tunnissa. Onneksi en itse tarvinnut niitä, sillä olin ollut edellisenä päivänä keräämässä viinimarjoja äidin palstalta.

Vihreä tauko: kylmähaudutettua teetä, penkki, ja päivän saalis.

Vihreä tauko: kylmähaudutettua teetä, penkki, ja päivän saalis.

Ostokset

Ostokset

Paras osuus: muurinpohjalettuja!

Paras osuus: muurinpohjalettuja!

Hei Helsingistä

Tänä syksynä tervehdin Helsingin suunnasta! Takaisin juurille jne... monet mutkat ovat johtaneet siihen, että olen täällä täysipäiväisesti tammikuun lopulle saakka. Aika kuluu vaihto-opiskelujen parissa Aalto Yliopistossa, sekä osa-aikatöissä. Tähän asti Helsinki on ollut oikein mukava, ja on ollut tosi kivaa päästä kokemaan kaupunkia jälleen asukkaan näkökulmasta :)

IMG_2772.JPG

Lux Helsinki

Helsingin vuosittainen valotapahtuma Lux Helsinki oli itseasiassa loman loppupuolella, mutta päätin että kirjoittelen lomasta mielivaltaisessa järjestyksessä fiiliksen mukaan.

Olen käynyt Lux Helsingissä aina mahdollisuuksien mukaan, ja joka vuosi se on ollut entistä isompi. Tänä vuonna väenpaljouteen vaikutti vielä kohtalaisen lämmin sää paukkupakkasten jälkeen. Ensimmäisinä päivinä mittari näytti lähes -20 astetta, kun viikonlopuksi sää lämpeni vain muutamaan pakkasasteeseen. Lisäksi tuntuu siltä, että teosten näyttöaikoja on lyhennetty. En ole aivan varma, mutta muistaakseni aiemmin osassa oli valot päällä myöhempään. Toki vuosien saatossa tapahtuma on muuttunut paljon: nyt mukana on myös melko paljon ääntä ja videoita alkuvuosiin verrattuna. Toinen, huomattava muutos on reitin keskittyminen entistä enemmän Tuomiokirkon kupeeseen. Joskus viitisen vuotta sitten reitti ulottui tuomiokirkolta olympiastadionille saakka. 

Valtava suosio, osittain kansainvälinenkin, on toki todella hieno juttu, mutta kaukana ovat ne päivät jolloin teoksia sai töllistellä rauhassa itsekseen tai kaverin kanssa ilman massoja :D

Alla muutamia kuvia tämän vuoden tarjonnasta! Tuomiokirkko on yleensä todella hieno, mutta tänä vuonna se oli vähän pettymys. Sen sijaan suosikkini oli Suomen Pankin kyljessä oleva Marimekon Veljekset Ilvekset, jossa karhu ja ilves tallustelevat metsässä. Otin siitä ihan videotakin mutten osaa laittaa sitä tänne, videoiden lähettämisen selvittäminen saa jäädä johonkin toiseen päivään.