kevät

Kirsikankukkia

Kevät ja kukkivat puut ovat olleet erottamaton yhdistelmä Englantiin muutosta lähtien. Kukkivat magnoliat ja kirsikat ovat varma kevään merkki! Keskustassa Kungsträdgårdenissa on paljon kirsikkapuita, ja huhtikuun puolivälistä asti pohdin sitä että nopeat kukinnot taitavat mennä tänä vuonna ohi niinä viikonloppuina kun olen reissussa. Yllätyksekseni kukat olivatkin parhaimmillaan vasta vapun jälkeen, tosin sää oli silloin tihkusateinen eikä lainkaan yhtä hyvä kuin viime vuoden kirpeä sinitaivas. 

Viime viikonlopun lämmin sää on sai kirsikkapuut kukkimaan muuallakin, ja näin niitä sekä juoksu- että pyöräilylenkillä. Kungsträdgårdenin puut ovat kauniita sillä niitä on niin paljon yhdessä paikassa, mutta kukinnon aikaan siellä on aina todella paljon ihmisiä eikä miljöö ole kovin viehättävä kirsikkapuita lukuunottamatta. Haga-puistossa oli myös kirsikkapuita ilman tungosta, ja taustan järvimaisema oli oikein hieno.

Tänä viikonloppuna näin myös magnolioita. Englannissa ne olivat erittäin yleisiä, mutta Pohjolassa niitä ei juurikaan ole osunut kohdalle Marimekon Keisarinna-kuosia lukuunottamatta. Pyörälenkin pysähdyspaikalla havaitsin myös nupullaan olevat sireenit - ne saattavat kukkia jo viikon päästä jos sää jatkuu näin lämpimänä.

IMG_5333.JPG

 

 

Jes! Kevät on tuloillaan

Otsikossa tämän viikon fiiliksiä. Paikoittain ilma on jo lämmintä, ja vihdoin aurinko on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Ei täällä vielä kunnolla lämmintä ole, kevyen talvitakin tarvitsee vieläkin. Tuuli on hyytävää. Vettäkin sataa, mutta eilinen vesisade teki itseasiassa oikein iloiseksi: se tuoksui keväältä. Kadut ovat vielä putsaamatta, joten en kyllä pahastu jos toisinaan ripsuu vettä pitämässä pölyt loitolla.

Yleinen valoisuus ja sinitaivas kuitenkin piristävät mieltä, ja ovat saaneet kirjoittelemaan lisää. Naftaliiniin on kertynyt juttua viimeisen parin viikon reissujakson aikana, ja laitan tulemaan sekä uusia että vanhoja kuulumisia. 

Tulevina viikkoina
- retkeillään Uppsalassa
- palataan viime kesään
- käydään kahvilla
- selviää missä olen luurannut viime viikot

Pahoittelut kuvien vähyydeestä tälläkin kertaa - seuraavissa kirjoituksissa pitäisi kyllä olla kvuia riittämiin ;)